Viisi terveydenhuollon kohtaamaa haastetta nyt ja tulevaisuudessa

Terveydenhuollon resursseista ja niiden riittävyydestä on keskusteltu ja kiistelty useita vuosia, ja jokaisella toimijalla, yksiköllä ja yksilöllä on aiheesta oma näkemys ja mielipide. Sosiaali- ja terveysuudistuksen eteneminen on kaatunut epätasa-arvoisuuteen sekä ylipäätään siihen, että uudistuksessa asetettuihin tavoitteisiin ei kyseisellä suunnitelmalla päästä asiantuntijoiden arvioiden mukaan.

Tarve uudistukselle kuitenkin on, sen tietää meistä jokainen. Terveydenhuolto kohtaa useita haasteita, joista tässä tuomme esiin niistä viisi suurinta haastetta – resurssien saatavuus ja puute, ajankäyttö, tiimityöskentely, palveluiden saatavuus sekä julkisen ja yleisen sektorin roolit terveydenhuollossa. Näihin kaikkiin tulisi hakea ratkaisuja useasta näkökulmasta, joista teknologian laajempi käyttöönotto on edelleen liian vähän hyödynnetty ratkaisu.

Resurssien saatavuus ja puute

Resurssipula on todellinen, kun puhutaan Suomen sosiaali- ja terveydenhuollosta. Pulaa on usein lääkäreistä ja etenkin hoitajista, jotka joutuvat jakamaan aikansa yhä useammalle potilaalle. Tällöin hoidon olennainen vaihe eli potilaan hoiva ja huolenpito jää niukaksi, kun sairaanhoitajille jää aikaa lähinnä lääkkeiden antamiseen ja fyysisen terveyden kannalta olennaisten asioiden tarkistamiseen. Resurssit myöskin jakautuvat epätasaisesti kunnittain ja alueittain, ja vauraammilla kunnilla on varaa tarjota parempaa hoitohenkilökunnalle. Alan resurssipula näkyy myös välineissä, mutta suurin haaste on nimenomaan alan työntekijämäärän tarve. Työtä tehdään käsin, ja kasvavat potilasmäärät esimerkiksi vanhustenhuollossa lisäävät hoitajien tarvetta. Säästöjä täytyisi kuitenkin saada, jotta on varaa myös palkata lisää osaavaa henkilökuntaa.

Esimerkiksi FREE! -kevytyrittäjien palkkaamista terveydenhuollon erilaisiin prosesseihin on jo pitkään pidetty eräänlaisena mahdollisuutena huutavaan resurssipulaan. Kevytyrittäjyyden avulla olisi mahdollista ulkoistaa terveydenhuoltoa kuormittavia resursseja, palkkaamalla ns. freelancer-sopimuksilla työskenteleviä itsenäisiä yrittäjiä.

Ajankäyttö

Ajankäyttö sosiaali- ja terveysalalla on yhä enemmän sirpaloitunutta. Vaatimukset olla mukana erilaisissa tiimeissä ja kehitysryhmissä ovat kasvaneet, ja hoitajan askareet keskeytyvätkin usein, kun tulee tarve tehdä jotain muuta. Vaikka ala on edelleen vahvasti hierarkkinen ja siten noudattaa alan tiukkoja normeja, jo nyt on huomattavissa vastuiden joustavampi jakautuminen sekä kehitysideoiden vaatiminen huoltoyksikön jokaisella tasolla. Hoitajien osallistaminen yhteiseen päätöksentekoon on merkityksellistä, mutta myös kuormittavaa ajan hallinnan suhteen. Haasteena onkin keksiä ja kehittää hoitajille uusia välineitä ja tapoja, jolla työpäivän ajankäyttöä saa tehostettua omaa hyvinvointia unohtamatta.

Tiimityöskentely

Onnistunutta tiimityöskentelyä pidetään yhtenä tehokkaimmista tavasta helpottaa resurssipulaa ja saada siten apua mahdollisimman monelle potilaalle helposti ketään unohtamatta. Tiimityössä jokaisella on rooli, ja tiimin jäsenet tekevät töitä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Haasteena on kuitenkin usein yksiköiden sisäiset hierarkiat, jotka hiertävät organisaatiossa työntekijöiden välejä siten, että tiimityö ei aina ole ideaali vaihtoehto. Tiimityöskentelyyn on jo haettu keinoja muun muassa lisäkoulutuksilla ja tiimityön hyödyllisyyden korostamisella, mutta muitakin keinoja tarvitaan.

Palveluiden saatavuusongelmat

Saatavuusongelmat kohdistuvat myös palveluihin. On jo pitkään ollut tiedossa se, että matka yliopistolliseen sairaalaan tai keskussairaalaan kasvaa yhä pidemmäksi harvaan asutuilla alueilla, kun sosiaali- ja terveyspalveluita on lakkautettu pieniltä kyliltä ja siirretty isompiin kaupunkeihin. Helsingissä asuva on automaattisesti paremmassa asemassa palveluiden saatavuuden suhteen Lapissa asuvaan verrattuna, ja sairaaloiden resurssit ovat itsessään eri mittakaavassa. Saatavuutta on yritetty parantaa muun muassa etävastaanotoilla, mutta todellisessa hätätilanteessa nämä keinot eivät etävastaanotot tai muut etäpalvelut ole itsessään riittäviä.

Julkisen ja yksityisen sektorin välinen asetelma

Viimeisenä muttei vähäisimpänä haasteena on ikuinen väittely siitä, kenen tulisi tuottaa palvelut. Terveydenhuollon julkisen puolen kestävyyttä koetellaan, mutta se myös halutaan pitää kunnossa, jotta jokaisella suomalaisella on oikeus tasa-arvoiseen ja yhtäläiseen terveydenhuoltoon. Yksityisellä sektorilla on kuitenkin kannattajansa, ja yhä enemmän nähdään sitä, että työssä käyvät hakevat palveluita molemmilta puolilta paremman hoidon toivossa. Kysymys siitä, tulisiko osa julkisista palveluista tuottaa yksityisellä puolella, on arvovalintakysymys, eikä siihen ole yhtä oikeaa tai väärää vastausta.